SoMe

You are currently browsing articles tagged SoMe.

Suurin osa meistä on tehnyt omasta vapaa-ajastaan läpinäkyvää sosiaalisessa mediassa. Sama tulee tapahtumaan (ja on tapahtunut jo) myös työpaikoilla.

“Sosiaalinen media on suora yhteys. Se lyhentää välimatkaa yrityksestä asiakkaaseen, kuluttajasta palveluntuottajaan ja johtajasta alaiseen. Se puhkoo reikiä yritysten seiniin – halusivat yritykset sitä tai eivät. Yritys ei voi pysäyttää sosiaalista mediaa tai sitä itseään koskevaa julkista keskustelua, mutta se voi vaikuttaa siihen, mitä seiniin avatuista ikkunoista näkyy.”

Näin alkaa EVAn julkaisema raportti Suora yhteys – näin sosiaalinen media muuttaa yritykset. Raportin ovat kirjoittaneet konsultointiyhtiö Sulavan osakkaat Antti Isokangas ja Petteri Kankkunen.

Raportti kertoo esimerkkejä siitä, millaisia muutoksia sosiaalinen media on aiheuttanut suomalaisissa yrityksissä ja millaisiin muutoksiin yritysten johdon on seuraavaksi syytä varautua. Raportin voi hakea pdf-tiedostona täältä.

Osana raporttia toteutettiin kyselytutkimus, johon vastasi 115 suomalaista yritysjohtajaa. Se löytyy täältä.

Tags: , , ,

Suomalaistoimittajat käyttävät somea lähinnä verkostoitumiseen ja oman sisällön levittämiseen.

“Tiedonhankintaan suomalaistoimittajat käyttävät sosiaalista mediaa selvästi vähemmän kuin eurooppalaiset kollegansa. Varsinkin Twitter ja muut mikroblogit jäävät Suomessa hyvin vähäiselle käytölle”, kirjoittaa Kauppalehti Cisionin tutkimuksesta.

Suomalaistoimittajien penseä suhtautuminen some-kanaviin tuntuu kummalliselta. Toimittajan työhön kuuluu erilaisten asioiden, ilmiöiden, ihmisten ja tutkimusten seuraaminen ja taustatietojen kerääminen – ja näitä tietoja löytyy myös twittereiden, blogien ja LinkedIn-ryhmien kautta. Ongelma voi olla asenteiden lisäksi myös osaamisessa ja resursseissa.

Monella suomalaisella mediatalolla on totta kai omat some-ohjeistuksensa. Tästä löydät Helsingin Sanomien some-ohjeistuksen ja tästä YLEn vastaavan. Kuinka ollakaan teksteistä yli puolet käsittelee eri sanankääntein sitä, mitä sosiaalisessa mediassa EI saa tehdä.

Mutta mistä ne Twitteriä käyttävät toimittajat tweettaavat? Katso täältä. Cisionin journalisttweets-palvelun kautta löydät ja voit seurata toimittajien Twitter-viestejä.

Tags: , , , , , ,

Päivitä blogilukemistosi: tässä syksyn eväitä RSS-feedeihin.

Yhdysvaltalainen markkinointikonferenssi Pivot Conference listasi tutkimuksessaan sosiaalisen median ja markkinoinnin maailman parhaat blogit ja uutissivustot. Linkin perässä oleva prosenttiluku kertoo, kuinka moni tutkimukseen vastanneesta markkinointi- ja brändijohtajasta piti kyseistä sivustoa parhaana.

1. Mashable (82 %)

2. Techcrunch (61 %)

3. AdAge (54 %)

4. emarketer (44 %)

5. Brandweek (36 %)

6. MarketingProfs (27 %)

7. SmartBrief for Social Media (26 %)

8. Altimeter Group (26 %)

9. MarketingSherpa (21 %)

10. ClickZ (20 %)

Lista on peräisin Pivotin ”The Rise of the Social Advertiser” -tutkimuksesta, joka julkaistiin elokuun alussa. Tutkimus löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Kuten huomasitte, suomenkielinen IFPR Blog ei vielä löydy listalta. Se on tämä pieni kielialue.

Tags: , ,

Jatketaan vielä kerran listoilla, joita vuoden vaihtuessa tavataan tehdä asiasta jos toisestakin. Los Angeles Times listasi viime vuodelta kymmenen tapahtumaa, joissa sosiaalisella medialla oli keskeinen rooli.
Top 10:ssä on tietenkin Burger Kingin Whopper Sacrifice kampanja sekä Ashton Kutcherin CNN:lle asettama Twitter-haaste.
Myös Google Wave kuuluu vuoden tapahtumiin. Vaikka sitä ja sen toimivuutta vähän parjataankin, povataan Waven kaltaisen teknologian mahdollisesti muuttavan muun muassa journalismia. Jos haluat nähdä, mikä selvisi listan ykkössijalle, käy katsomassa koko juttu täältä.

Tags: , , , ,