Bongaukset

You are currently browsing the archive for the Bongaukset category.

Sosiaalisen median verkostoissa keskustellaan tuotteista ja palveluista, tehdään ostopäätöksiä ja vertaillaan ostoksia. Brittiläinen trenditutkimusyritys Trendwatching.com nosti touko- ja kesäkuun aiheeksi sosiaaliseen markkinointiin liittyvän F-tekijän eli friends, fans & followers.

F-tekijällä tarkoitetaan sitä, kuinka sosiaalisessa mediassa – etenkin F kuten Facebookissa – ystävät, fanit ja muut ympärillä hengaavat vaikuttavat ostopäätöksiin.

Pohjimmiltaanhan kyse on täysin itsestään selvästä asiasta: ihmiset luottavat enemmän ystäviinsä tai ystäviensä ystäviin kuin mainoksiin. Suosittelun ja vertailun sosiaalinen ulottuvuus on kuitenkin voimistunut valtavasti sosiaalisen median yleistymisen myötä. F-tekijällä on vaikutusvaltaa, jota yhdenkään yrityksen ei kannattaisi jättää huomiotta. Vai mitä sanotte tästä:

- Facebookin 500 miljoonaa käyttäjää viettää sivustolla aikaa 700 miljardia minuuttia kuukaudessa.

- Facebookin keskivertokäyttäjä klikkaa tykkää-nappulaa 9 kertaa kuukaudessa.

- Kolmannes Facebook-käyttäjistä on peukuttanut brändiä.

- Yli 50 miljoonaa Facebook-käyttäjää painaa brädin tykkää-nappulaa joka päivä.

- Vaatebrändi Juicy Couturen konversioprosentti nousi 160 % sen jälkeen kun kauppa laittoi verkkokauppaansa nappulat sosiaalisessa mediassa jakamista varten.

- Incipio Technologiesin konversioprosentti tuplaantui aina silloin, kun yritykseen viitattiin Facebookissa.

F-tekijää käsittelevän trendiraportin voi lukea kokonaisuudessaan tästä linkistä.

P.S. Tästä blogista puuttuu vielä Facebook-liitännäiset, koska tekijöillä on taas ollut liikaa muuta tekemistä. Otamme vastaan tarjouksia ja hyvin mahdollisesti myös suostumme niihin, jos joku päivittää sivustomme!

Tags: , , , ,

Sally Falkow siteerasi PR-blogissaan State of the News Media 2011 -tutkimusta. Tutkimuksen tulokset ovat jälleen yksi todiste siitä, yleisö on siirtynyt nettiin.Vuosina 2009–2010 amerikkalaiset lisäsivät online-uutisten seurausta 17 prosentilla. Kaikkien muiden medioiden osalta yleisömäärät laskivat.

Ihmiset käyttävät nettiä yhä enemmän. On huonoa palvelua, jos yritys ei ole tavattavissa siellä, missä sen asiakkaat ovat. Entäpä jos yrityksen asiakkaat voi laskea kahden käden sormilla? Täytyykö teollisuuslinjastoja valmistavan yrityksenkin blogata?

Ei siitä ainakaan haittaa ole. Kaikki firmat rekrytoivat, ja kilpailu parhaista osaajista on kovaa. Pitää olla kiinnostava työnantaja, ja työnantajakuvaa kannattaa rakentaa siellä, missä tulevaisuuden toivotkin ovat. Siis netissä.

Viestinviejältä tosin vaaditaan kekseliäisyyttä sellaisen yrityksen kohdalla, jonka liiketoiminta on vaikeasti hahmotettavaa. Kiinnostava viesti on sisällöltään hyödyllinen tai hauska. Ja mielellään tietysti molempia.

Teollisuuslinjastot ovat monimutkaisia. Teknisen selonteon sijaan yrityksen tuotekehittelijä voisi julkaista hauskaa blogia, joka kertoisi siitä, millaiseen ongelmaan tuotekehittelijä yrittää löytää ratkaisua.

Teollisuussilppurit kuulostavat äärimmäisen epäkiinnostavalta. Alan yritys SSI laittoi YouTubeen videoita, joissa silputtiin yhtiön laitteilla kaikkea yllättävää – kuten vanhan jääkaapin. Miljoonien katsomat videot todistavat, että silppuri tekee sen, mitä lupaa eli tuhoaa kaiken mahdollisen.

Tags: , , ,

Journalisticsissa julkaistiin jokin aika sitten hyvä kirjoitus lehdistötiedotteen kirjoittajalle. Perusasioita, jotka on  hyvä pitää mielessä – ja luetuttaa vaikkapa asiakkaalla, joka haluaa tiedotteeseen oman kommenttinsa, silloinkin kun kommentoitavaa ei oikein riittäisi.

Tässä muistilista:

• Ehdottoman kiinnostava otsikko

• Kuva olisi kiva

• Kiedo asia numeroihin

• Lyhyt on kaunista

• Fiksusti hauska (varsinkin, jos sutkaukset eivät ole aivan tyypillisiä toimialalle)*

• Ota jutulle mallia päivän uutisista

• Poista tyhjänpäiväinen kommentti (ne ovat aina samanlaisia)

• BONUS: Käytä bullet pointteja.

Koko juttu täällä.

* Oletko koskaan saanut varuste.netistä tuoteuutuustiedotteita? Ne herättävät aidosti hyvää mieltä ja ovat erinomainen esimerkki siitä, että kaiken ei tarvitse aina olla vakavaa ollakseen uskottavaa.

Tags: ,

Tekniikka ja Talous -lehdessä julkaistun uutisen mukaan tällä hetkellä käytössä oleva IP-osoitepankki olisi tyhjentymässä viikon päästä. IP-osoitteiden loppuminen johtaa vähitellen netin hidastumiseen.

Technology Reviewin mukaan ongelmaa tullaan ainakin aluksi kiertämään osoitemuunnoksilla, jolloin saman IP-osoitteen alle piilotetaan yhä useampi käyttäjä. Ongelmaksi muodostuu tällöin se, että jos samaa IP-osoitetta käyttävä naapurisi saa syystä tai toisesta pääsykiellon internetiin, niin saat sinäkin. Internetin käytön laatu ja nopeus alkavat vähintäänkin kärsiä.

Käytössä olevalle neljännelle osoitejärjestelmälle on olemassa jo uusi IP-osoitejärjestelmän versio 6, mutta siihen ei ole vielä siirrytty, koska vaihtokustannukset ovat korkeat.

Tags: ,

Jaamme teille yhden nice-to-know -linkin. Jos olet kiinnostunut luvuista, löydät siitä mielenkiintoista tietoa internetin käyttäjistä ja palveluista. Esimerkiksi, että viime vuoden joulukuuhun mennessä tämän blogin lisäksi on myös noin 152 miljoonaa muutakin. Ja että Afrikassa on noin 204,7 miljoonaa netin käyttäjää, mutta Aasiassa 825,1 miljoonaa.

Facebookiin liittyi viime vuonna 250 miljoonaa uutta ihmistä edellisten 350 miljoonan lisäksi. Sen käyttäjät lataavat palveluun 20 miljoonaa videota joka kuukausi.

Tags: ,

Joko olet törmännyt uusimpaan Facebookissa kiertävään vitsiin?

Uusi Pori -kaupunkilehdessä julkaistiin 8.1.2011 Pekka Tauriaisen pääkirjoitus “Facebook saa kuolla”. Se jätti niin sanattomaksi, että tämäkin postaus täytyy päättää melkein tähän. Vuosiluku oli kuitenkin 2011. Lehden näköislehteen voi kuitenkin tutustua verkossa.

- – -

Ja lopuksi vielä pieni esittely (lähde: http://www.uusipori.fi)

“Porilaisten ja satakuntalaisten ikioma kaupunkilehti

Se on Uusi Pori.
Lehti täyttää tänä vuonna 17 vuotta. UP on puolueeton kaupunkilehti Satakunnassa. Siihen kelpaavat niin porvareiden kuin kommunistienkin mielipiteet ja kaikki ovat yhtä arvokkaita.
Siksi siitä tuli suosikki heti alusta alkaen.
Jos juttupaikalle ei ehdi maakunnan ykköslehti, niin sitten soitat Uuteen Poriin. Tämä lausahdus on tuttua toimitukselle, eikä se ole väärin. UP:a odotetaan kuin joulupukkia aattona!
Toimittajia ei ole paljon, joten on viisaampaa jättää soittopyyntö sähköpostiin tai kirjoittaa siitä viesti. Osoite on pekka.tauriainen@uusipori.fi
Jos haluat ilmoituksen seuraavan viikon lehteen, soita jo edellisviikon perjantaina ylläoleviin numeroihin.
Kiitos!
Ohessa on viimeinen lehti. Voit lukea sen kuin painetun tuotteen. Painettu sana menee hyvin perille jokaiseen kotiin alueella Pori- Ulvila- Luvia ja ympäristö. Painos on yli 60.000 kpl. Netistä tulee joka viikko satoja lukijoita lisää. Määrä kasvaa koko ajan.”

Tags: ,

Kaikki alkoi Iltalehden netistä. Päämäärättömän lueskelun keskeyttää silmiin osunut “Minne menet media” – mainos, jota klikattuani olen Alma Median blogissa. Vaikka blogin ulkoasu on nuiva ja kommentointi-mahdollisuus on kikkailtu omituisesti sivupalkkiin, jään lukemaan postauksia. Aiheet ja kirjoittajat ovat kiinnostavia: päätoimittajia, sijoittajasuhdejohtaja, yritysvastuusuunnittelija, toimittajien arvomaailmaa, painobisnestäkevytaktivismia.

Blogi on jaettu kolmeen kategoriaan: Teemme tulevaa, teemme hyvää ja teemme tulosta. Näppärää! Osa teksteistä on aivan liian pitkiä ja vailla linkkejä, mutta kokonaisuus kuitenkin herättää ajattelemaan. Blogissa on hyvä yritys sekoittaa media-alan pörssiyhtiön sisältöosaaminen ir-viestintään some-ajassa. Eikä se mene ihan myttyyn. Löytyisikö konsernista kuitenkin muutama innokas valokuvaaja elävöittämään muuten niin tekstipainoista sisältöä?

Koska itsekin uuvuin kirjainten massaan, tarrauduin Lapin Kansan päätoimittajan Antti Kokkosen tarjoamaan Youtube-linkitykseen. Otsikko sopii kustannusalalle kuin nenä päähän: The Future of Publishing

Innostuksissani jaan keittiössä muillekin livenä katselukokemusta, mutta se on kuulemma kiertänyt jo kuukausia sitten Twitterissä – yesterday’s news, toteaisi siis Alman uutispäällikkö?

Tags: , , ,

Ossi Mäntylahti on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjoituksen toimittajien sidonnaisuuksien avaamisesta Tietokoneen blogeihin. Hän kysyy, “pitäisikö lehtiin, blogeihin ja muihin joukkoviestimiin kirjoittavien julkistaa omat liiketaloudelliset ja yhteiskunnalliset sitoumuksensa?” Ja vastaa, että kyllä. Kirjoituksessaan hän avaa myös toimittajan työtä:

“Vain hyvin harvan lehden, TV-ohjelman, webbisivuston, radioshow’n ym. sisältö tuotetaan kuukausipalkattujen vakiotoimittajien voimin. Päivittäin ilmestyvissä sanomalehdissä ja uutisdeskeissä uutistoimitustyö on käytännössä paljolti uutistoimistojen artikkelivirran editoimista oman median käyttöön. Uutiset pitää saada nopeasti aikaiseksi ja toimittajilla on ani harvoin aikaa lähteä tutkimaan niitä syvällisemmin. Näin ei olekaan ihme, että esimerkiksi Ilta-Sanomat ja Iltalehti tai Aamulehti ja Kaleva ovat lähestulkoon toistensa kopioita – STT:n sähkeet muodostavat näiden kaikkien sisällön rungon. Samasta syystä myös esimerkiksi tuoteuutistiedotteiden saaminen lehtien julkaisukynnyksen yli on vaikeaa – uutistoimistofeedin jäljiltä tilaa toimituksen itsensä kirjoittamille jutuille jää vähän.

Vain kaikkein suurimmilla päivälehdillä on varaa pitää palkkalistoillaan tutkivia journalisteja, jotka penkovat syvällisesti jotain asiaa ja tuottavat tästä sitten syvällisen reportaasin. …

Useissa aikakausilehdissä on vain hyvin pieni joukko kiinteää kuukausipalkkaista toimitusta. Aikakauslehtien toimitustyössä avustajat ovat usein eritäin suuressa roolissa.”

Tags:

YouTubesta  löytyy ajatuksia herättävä, YLE:n tuottama, medioiden muutosta kuvaava esitys. Sen mukaan sanomalehtien yhteenlaskettu levikki laski viime vuonna alle 3 miljoonaan –  ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1981.

Shift happens

Tags: , ,

Viestintä toimii, todistaa Pyry Solalan tapaus. Ja vielä ihan lehden palstoilla!

Nuori lahjakas vastavalmistunut Pyry Solala oli lähettänyt 214 työhakemusta, mutta mitään ei tapahtunut ennen kuin hän kirjoitti asiasta Helsingin Sanomien yleisönosastolle. Kun Pyry sai tekstinsä läpi Hesarissa, alkoi tapahtua ja nyt on haastattelukin sovittuna. Toivottavasti lykästää!

Yleisönoasto on ylipäätään mielenkiintoinen kanava vaikuttamiselle. Se on luettu ja monissa medioissa arvostettukin paikka kertoa näkökulmistaan. Vähän aikaa sitten esimerkiksi Andreas Tallberg kirjoitti nuorisotyöttömyydestä Suomen Kuvalehdessä liittyen keväällä lanseerattuun Uralinko-hankkeeseen.  Ja huomenna ilmestyvässä lehdessä on vetoomus vanhemmuuden puolesta, kannattaa lukea!

Kuitenkin Pyry Solalan tapaus opettaa, että muutamat perusasiat on oltava kunnossa: on oltava kiinnostavaa ja vähän kärkevääkin sanottavaa, on pystyttävä ilmaisemaan itseään selkesti tekstin avulla ja mukaan kannattaa laittaa yhteystiedot. Koskaan ei tiedä, mitä kirjoitus saattaa poikia! Solala liitti kirjoitukseensa sähköpostiosoitteensa xxx@postiloota.net, joka täyttyi kannustuksista ja muutamista työtarjouksistakin.

Tags: , , , , , ,

« Older entries § Newer entries »